User Tools

Site Tools


vaalit_003

Takaisin Matiaksen sivuille

Kaupunginhallituksen varajäsenen 2009-2012 ja valtuuten 2013-2016 esittelyä

1. Nimeni on Tauno Matias Roto.

Lapsuudessani sanottiin Taunoksi. Opiskeluaikana toverit alkoivat käyttää nimeä Matias. Kirjoitan Matias, mutta tunnistan itseni molemmista.

2. Somerolla on valtavasti suuremmoisia puolia.

Luontomme on valtaisa voimavara: pellot, metsät, järvet, joet, somerikot ja savimaat. Ihmiset ovat ystävällisiä. On mahdollista ottaa esille kaikki elälle tärkeät kysymykset. Keskustelussa ollaan selvillä omista mielipiteistä. On siis helppoa elää kun tietää missä liikutaan. Meillä on paljon erinomaista kulttuuriperintöä. Saamme olla siitä terveellä tavalla ylpeitä. Meillä on tervettä oman arvon tuntoa. Samaan aikaan kun ollaan avoimia laajoillekin näköaloille, uskalletaan luottaa siihen että me itse tiedämme mikä meille on parasta ja mikä täällä toimii.

3. Koko kaupungin tasapuolinen huomioon ottaminen.

Erityisesti haluan painottaa sitä että koko kaupungin alue huomioidaan tasapuolisesti. Näin jokaisen kyläkunnan vahvuudet pääsevät esille. Erityisesti haluan korostaa sitä että jokaista kuullaan niissä asioissa mitkä koskettavat heidän elämäänsä.

Yhteistyö erilaisten ihmisten ja erilaisten elämänpiirien kesken on pidettävä yllä. Jos me somerolaiset vedämme yhtä köyttä, niin meillä on kaikki edellytykset katsoa tulevaisuuteen avoimin silmin. Mutta jos me riitelemme keskenämme ja revimme yhteistyötämme hajalle niin voimat haaskaantuvat tyhjänpäiväisyyteen. Terve yhteistyö on voimaa. Työ sujuu kun voimat keskittyvät. Toisten mollaaminen ja loan heitto vain vie voimia eivätkä asiat etene.

Meillä on Somerolla niin paljon voimaa, että jos vain maltamme käyttää sitä harkiten niin me olemme todella vahvoja.

4. Syntyperäinen somerolainen - kansainvälistä kokemusta

Olen syntyperäinen somerolainen. Lapsuuteni ja nuoruuteni kasvoin Koisthuhdassa.

Opiskelin Helsingissä. Työni pappina olen tehnyt sekä suomen että ruotsinkielisellä puolella.

Olin lähetystyössä Kamerunissa vuosina 2001-2007. Siellä työkielenä oli pääasiassa ranska. Edelleen toimitan ranskankielisiä jumalanpalveluksia Helsingissä kerran kuukaudessa.

Afrikasta tulon jälkeen olen asunut Ollilan kylässä. Asun täällä Afrikasta kotoisin olevan perheeni kanssa. Vaimoni on Colette Roto, tällä hetkellä töissä Kiiruun koulun keittiössä. Lapsemme Hilary Momo, 11v, ja Elvira Mboka, 9v, käyvät Ollilan koulua.

Ensimmäinen vaimoni, 1967-98, Virpi Maria oli juristi. Lapset Vesa on tietokonealan yrittäjä ja Saara on pappi, Miika kuoli 1991.

Huhtikuussa tulin 68 vuoden ikään. Eläkke alkoi tulla 1.5.2012 alkaen. Sen jälkeen toimin vielä kesäpappina 1.6.-31.7.2012. Eläkeaikana olen tehnyt useita keikkamatkoja eri puolille.

Tulin Kamerunista juhannuksena 2007.

1.1.2008 alkaen olen ollut Someron kaupunginhallituksen varajäsen.

5. Aikaisemmilla paikkakunnilla joskus muinoin.

Olen toiminut ainakin jonkin aikaa esim. seuraavissa luottamustehtävissä toisilla paikkakunnilla.

- pankin hallintoneuvoston jäsenenä

- kunnanvaltuutettuna

- kunnan edustajana kuntainliitossa

- lukion johtokunnan varapuheenjohtajana

- holhouslautakunnan varapuheenjohtajana ja sihteerinä

- vaalilautakunnan puheenjohtajana

- varajäsen Folktingetin kokouksessa

- rovastikuntaneuvoston jäsen ja puheenjohtaja

- hiippakuntakokouksen jäsen

- Församlingsförbundetin hallituksen varajäsen

Julkisoikeudellista hallinnon kokemusta on tullut, kun on toiminut eri seurakunnissa kirkkoherrana yli 19 vuotta.

Matias Roto

Rovasti

040 - 356 06 25

rotomatias44@gmail.com

matias@roto.nu

www.roto.nu

facebook Tauno Matias Roto

Takaisin Matiaksen sivuille

/home/weby/roto/data/pages/vaalit_003.txt · Last modified: 2012/11/01 00:10 by matias